Vasemmisto käy vaaleihin perinteitä kunnioittaen useaan eri ryhmään jakautuneena. Eduskuntavaaleihin osallistuu viisi vasemmistolaiseksi luokiteltavaa puoluetta (KTP, SDP, SKP, STP ja Vasemmistoliitto), joiden listoilla (KTP:tä lukuun ottamatta) on runsaasti myös sitoutumattomia ehdokkaita. Tässä blogissa seurataan varsinkin Vasemmistoliiton vasemmalle puolelle sijoittuvien ryhmien toimintaa.
Kommunisteja on tarjolla viidestä eri ryhmästä. KTP:n ja SKP:n lisäksi Kommunistien liitto osallistuu vaaleihin perustamansa STP:n listoilla. Marxilainen työväenliitto asettaa kaksi ehdokasta SKP:n listoilla. Kommunistisen nuorisoliiton jäseniä on sekä KTP:n että SKP:n listoilla. Sosialistiliitto antaa tukensa Vasemmistoliiton ehdokkaille.
Äärivasemmistolla ei ole realistisia mahdollisuuksia edustajapaikkoihin. Yllätyksiä voisivat periaatteessa tarjota SKP:n sitoutumattomat julkkisehdokkaat: rap-artisti Steen1 Helsingissä ja rock-legenda Kari Peitsamo Pirkanmaalla. Steen1:ltä vaadittaisiin kuitenkin tonyhalmemaista äänisaalista ja Peitsamon potentiaali testattiin jo neljä vuotta sitten.
18.2.2007
30.10.2004
valvova silmä ei lannistunut
Oulussa 0,3% äänistä kunnallisvaaleissa saanut Valvova silmä -yhteislista ei aio lopettaa toimintaansa vaalien jälkeen. Tämä trotskilais-sosialistis-anarkistinen yhteenliittymä ilmoittaa kotisivuillaan aikovansa "rekisteröidä Valvovan Silmän yhdistykseksi; työnimi on Kunnallispoliittinen yhdistys - Valvova Silmä". Yhdistyksen toimintaan tulee kuulumaan "päätöksenteon tarkkailu, siitä tiedottaminen ja kritiikki". VS analysoi myös Oulun vaalitulosta sivuillaan, jättäen tosin oman äänimääränsä (129) ilmoittamatta(!)
sosialistiliiton kampanja sai "loistavan vastaanoton"
Sosialistiliiton tekemän vaaliarvion mukaan "kampanjasta jäi hyvä maku. Halusimme rakentaa aktiivisen kampanjan lähiöissä ja nostaa vaalikeskustelun teemoihin aktivismin äänen. Saimme loistavan vastaanoton kampanjallemme, ihmiset olivat todella kiinnostuneita tavanomaisesta vaalilätinästä poikkeavasta tyylistämme." (linkki) Valitettavasti kannatus ei kuitenkaan kanavoitunut ääniksi asti. Sosialistiliiton kolmen helsinkiläisen ehdokkaan muhkea saalis oli 0,08% eli 208 ääntä.
26.10.2004
kommunisti läpi tuusniemelläkin
Edellisissä kunnallisvaaleissa SKP:n puitteissa esiintynyt Martti Tirkkonen valittiin nyt Tuusniemen kunnanvaltuustoon Yhteistyönliitto-nimiseltä listalta, joka sai 12,7% äänistä ja kaksi paikkaa. Toinen paikka meni Kari Pitkäselle. Tirkkonen on edellisellä vaalikaudella toiminut mm. kuntansa II varapuheenjohtajana ja ainakin vielä keväällä hän oli Tradekan vaaleissa SKP:n ehdokkaana, joten häntä voitaneen pitää edelleen kommunistina.
kokoomuslainen läpi vasemmistoliiton listalta
Kokoomuspuolueen jäsen Matti Seppä pääsi Heinolan kunnanvaltuustoon Vasemmistoliiton listalta saaden eniten ääniä (157) koko listalta, kertoo Kansan Uutiset (26.10.). Seppä ei ollut päässyt oman puolueensa ehdokkaaksi, mutta Vasemmistoliittoon tämä oli tervetullut. Ilmeisesti puolue laskelmoi saavansa näin enemmän paikkoja. Sen sijaan puolueen kannatus laski (-0,8%, vrt. SKP +1,3%) ja Sepän mennessä valtuustoon paikkamääräkin supistui käytännössä kahteen. KU ei nähnyt asiassa mitään erityistä huomauttamista, vaan asiassa korostettiin paikallispolitiikan outouksia ja henkilökysymyksiä.
Samaisen lehden mielipidepalstalla vaadittiin kovin sanoin Vasemmistoliiton puheenjohtajan vaihtoa useiden tappiollisten vaalien ja hallituksissa ryvettymisten ym. jälkeen.
Samaisen lehden mielipidepalstalla vaadittiin kovin sanoin Vasemmistoliiton puheenjohtajan vaihtoa useiden tappiollisten vaalien ja hallituksissa ryvettymisten ym. jälkeen.
25.10.2004
kommunistivaltuutetut - nimet ja kuvat
NOKIA
Herkku Hernesniemi kuva
Eero Salonen kuva
Tuula Palomäki kuva
TAMPERE
Jari Heinonen kuva
HELSINKI
Yrjö Hakanen kuva
ALASTARO
Jorma Eloranta kuva
UUSIKAUPUNKI
Pertti Haverinen
LUMIJOKI
Asser Siuvatti kuva
MELLILÄ
Markku hongisto
ORIMATTILA
Pentti Kataja
JYVÄSKYLÄ
Riitta Tynjä kuva
Petri Toikkanen kuva
POHJA
Peter Björklöf
Matti Rauäng
JÄRVENPÄÄ
Arto Viitaniemi kuva
KEMI
Erkki Pekkinen (SKP) kuva
Pirkko Ezewuzie (KTP) kuva
Herkku Hernesniemi kuva
Eero Salonen kuva
Tuula Palomäki kuva
TAMPERE
Jari Heinonen kuva
HELSINKI
Yrjö Hakanen kuva
ALASTARO
Jorma Eloranta kuva
UUSIKAUPUNKI
Pertti Haverinen
LUMIJOKI
Asser Siuvatti kuva
MELLILÄ
Markku hongisto
ORIMATTILA
Pentti Kataja
JYVÄSKYLÄ
Riitta Tynjä kuva
Petri Toikkanen kuva
POHJA
Peter Björklöf
Matti Rauäng
JÄRVENPÄÄ
Arto Viitaniemi kuva
KEMI
Erkki Pekkinen (SKP) kuva
Pirkko Ezewuzie (KTP) kuva
siuvatti lumijoen ääniharava
SKP:n Asser Siuvatti oli Lumijoen kunnan äänikuningas 57 äänellään yhdessä SDP:n Pertti Kallion kanssa. Vasemmistoliiton ja sosialidemokraattien kanssa vaaliliitossa ollut SKP sai 7,2% kunnan äänistä. Oli lähellä, että kaikki vaaliliiton ehdokkaat olisivat menneet läpi, mutta yksi jäi kuitenkin ulkopuolelle.
trotskilaisilta luulot pois
Helsingissä ja Vantaalla Vaihtoehtoväen listoilla esiintyneet trotskilaisen Sosialistiliiton 4 ehdokasta eivät päässeet lähellekään valtuustoja 218 äänellään. Helsingissä SL:a äänesti 208 ihmistä. Puheenjohtaja Lohikosken kampanja toi 101 ääntä. Hän voitti silti keskustalaisen kaimansa. Vantaalla Natasha Trofimovskaja-Henriksson sai 10 ääntä.
Oulussa ehdokkaana oli Marxilaisen työväenliiton Dimitrios Mizaras, joka toi Valvova silmä -listalleen 26 ääntä. Valvovan silmän 0,3% kannatus ei kuitenkaan riittänyt valtuustoon asti, vaikka listalla olleet sosialisti ja anarkisti keräsivätkin Mizarasia enemmän ääniä. He voivat silti iloita KTP:n päihittämisestä. Entinen trotskilainen Jari-Pekka Raitamaa sai demareiden listalla 41 ääntä ja jäi kauas valtuustosta huolimatta Googleen asti yltäneestä mainoskampanjastaan.

kommunistien liitolle valtuustopaikka haapajärvellä
Kommunistien Liiton Antti Siika-aho sai Haapajärvellä 89 ääntä ja oli listansa ääniharava. Hän oli mukana Vasemmistoliiton listalla. Siika-aho tunnetaan juche-aatteen kannattajana ja on viime aikoina ollut perustamassa Pohjois-Suomen kommunistiset nuoret -järjestöä. Kommunistien liitolla ei mennyt muualla yhtä hyvin. Helsingissä Asukkaiden Helsinki -listalla olleet kuten Pekka Tiainen eivät pystyneet uhkaamaan SKP:n Yrjö Hakasta, joka meni läpi vaaliliitosta. Porvoossa KL:n toverit joutuvat myöntämään tappionsa KTP:lle, sillä nämä SKP:n listalla esiintyessään saivat puolet vähemmän ääniä.
ktp menetti toisen paikkansa
Rauhan ja sosialismin puolesta - kommunistinen työväenpuolue menetti valtuustopaikkansa Ristijärvellä, jossa puolue joutui kokemaan yli 4% dramaattisen laskun. KTP kuitenkin säilytti paikkansa Kemissä, jossa se koki jopa nousua SKP:n kustannuksella. Pirkko Ezewuzie jatkaa työtään valtuustossa, jossa jatkaa myös SKP:n Erkki Pekkinen. Kemi pysyy näin Suomen ainoana kuntana, jossa jokainen rekisteröity vasemmistopuolue on edustettuna valtuustossa.
Tässä joitakin KTP:n tuloksia:
Porvoo 0,4%
Karkkila 0,8%
Kemi 2,1% (+0,8%) 230 ääntä 1 paikka
Ristijärvi 2,9% (-4,3%) 23 ääntä
Helsinki 0,0% (-0,4%) 122 ääntä
Vantaa 0,2% (-0,1%)
Turku 0,0% 25 ääntä (vaaliliitossa SKS:n fasistien kanssa)
Raisio 0,2% 16 ääntä (vaaliliitossa SKS:n fasistien kanssa)

skp:lle 16 valtuustopaikkaa
Suomen kommunistinen puolue sai kunnallisvaaleissa 16 paikkaa eli kaksi enemmän kuin edellisellä kerralla. Puolue eteni mm. Jyväskylässä saaden toisen paikan ja Helsingissä noussen valtuustoon puheenjohtaja Yrjö Hakasen mennessä läpi. Jyväskylän läpimennyt on Kommunistisen nuorisoliiton pääsihteeri Petri Toikkanen. Tampereella SKP sai selvästi enemmän ääniä kuin edellisellä kerralla, mutta toinen valtuustopaikka jäi saavuttamatta. Kaupunginvaltuustoon meni uusi nimi, kun professori Jari Heinonen peittosi Taavi Lintusen 6 äänellä.
Tässä joitakin SKP:n kuntatuloksia:
Nokia 7,4% (+0,4) 973 ääntä, 3 paikkaa
Alastaro 4,5% (-0,6%) 75 ääntä, 1 paikka
Tampere 2,4% (+0,7%) 2219 ääntä, 1 paikka
Heinola 1,3% (+1,3%) 132 ääntä
Kemi 2,7% (-1,0%) 292 ääntä, 1 paikka
Helsinki 0,8 (+0,2) 2125 ääntä, 1 paikka
Vantaa, 0,5% (-0,4%) 347 ääntä
Joensuu, 1,3%
Jyväskylä 3,6% (+1,7) 1317 ääntä, 2 paikkaa
Lappeenranta 1,0%
Lumijoki 7,2% (+7,2) 57 ääntä, 1 paikka
Rusko 3,5% (-1,5%) 65 ääntä, 0 (-1)
Turku 0,8% (-0,2%) 665 ääntä
Pohja 6,9% (+0,3%) 167 ääntä, 2 paikkaa
Janakkala 0,9%
Järvenpää 2,0% (+0,6%) 313 ääntä, 1 paikka
Kotka 0,8%
Kuopio 0,7%
Lahti 1,2% (+0,5%) 481 ääntä
Lammi 0,9%
Mellilä 6,2% (+6,2%) 40 ääntä, 1 paikka
Orimattila 1,9% (+0,3) 118 ääntä, 1 paikka
porvoo 0,2%
Siilinjärvi 0,9%
Sipoo 2,0%
Sonkajärvi 2,5% (-0,5%)
Tammela 1,9% (-0,5%)
Ylöjärvi 1,5%
Uusikaupunki 2,5% (+0,5%), 1 paikka
Ullava 2,5%

19.10.2004
uusi näköala internetissä
Suomen kommunistisen puolueen Tampereen piirijärjestön Näköala-lehti on nyt luettavissa internetissä. http://personal.inet.fi/yhdistys/skp.tampere/nakoala/uusin.pdf (1 osa) http://personal.inet.fi/yhdistys/skp.tampere/nakoala/uusin2.pdf (2 osa) Lehti sisältää SKP:n pirkanmaalaisten ehdokkaiden kannanottoja kunnallisvaaliteemoihin.
uusi murros ilmestynyt
Helsingissä kolmen ehdokkaan voimin kunnallisvaaleihin osallistuvan Sosialistiliiton Murros-lehden ( http://www.sosialistiliitto.org/murros/ ) uusin numero on ilmestynyt. Lehdessä kerrotaan mm. SL:n kampanjan etenemisestä ja, että Asukkaiden Helsinki -lista tavoittelee lehden mukaan jopa useampaa paikkaa kaupunginvaltuustoon. SL:n puheenjohtajan kampanjablogilla ( http://kampanja.blogspot.com/ ) puolestaan kerrotaan 60 000 painetusta Asukkaiden Helsinki -vaalilehdestä. Lohikoski myös ylistää oman trotskilaissuuntauksensa ansioita Iso-Britanniassa rapotoidessaan Lontoossa järjestetystä Euroopan sosiaalifoorumista.
16.10.2004
kuva luukkosesta mäenpään kanssa
Turussa Olavi Mäenpään Suomen kansan sinivalkoisten kanssa vaaliliitossa olevan Kommunistisen työväenpuolueen Esko Luukkonen näyttää tässä Helsingin sanomien kuvassa voitonmerkkiä yhdessä Mäenpään kanssa. Mukana myös eläkeläisten Lasse Lare.
http://www.helsinginsanomat.fi/kuvat/iso_webkuva/1076154005165.jpeg
Kyseinen vaaliliitto on huomattu myös ulkomailla. Tässäaiheesta saksaksi itävaltalaisen lehden kotisivuilla:
http://derstandard.at/?url=/?id=1800951

12.10.2004
uusi kansan ääni luettavissa
Uusin numero (mm. Kommunistien liiton julkaisemasta) Kansan ääni -lehdestä on ilmestynyt ja luettavissa osoitteessa http://www.euvkr.com./Kns5-04.pdf tai http://www.euvkr.com/5-2004.html . Lehti esittelee julkaisijoidensa kunnallisvaaleissa kannattamia ehdokkaita kuten Asukkaiden Helsinki -listaa ja kritisoi valtapuolueita. Pääkirjoituksessa hyökätään vihreiden noudattamaa yksityistämis/leikkaus-politiikkaa vastaan.
Mielenkiintoinen uutinen lehdestä löytyy sivulta 16, jolla kerrotaan Pohjois-Suomen kommunistiset nuoret -nimisen yhdistyksen perustamisesta. 4.9. Oulussa alkunsa saaneen järjestön tarkoituksena on koota "nimensä alle kaikki Marxismi-leninismistä kiinnostuneet edistykselliset nuoret ympäri Pohjois-Suomea". Yhdistys kritisoi Kommunistista nuorisoliittoa (KomNL) ja vaati näitä irtisanoutumaan vain SKP:n tukemisesta kunnallisvaaleissa. Tätä edellyttäisi artikkelin mukaan myös yhdistyksen mahdollinen liittyminen KomNL:on tulevaisuudessa. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Antti Siika-aho Haapajärveltä. Siika-aho on Kommunistien liiton kannattaja ja Juche-aatteen ystävä, eli pohjoiskorealaisen "sosialismin" tukija. Kunnallisvaaleissa hän on ehdokkaana Vasemmistoliiton listalla.
Edelliseen liittyen, kummallinen on maininta porvoolaisen kunnallisvaaliehdokkaan Matti Wahrmanin jäsenyydestä Kommunistinuoret ry:ssä. Onko Kommunistien liitto perustamassa uutta maanlaajuista marxilais-leniniläistä nuorisojärjestöä? Kyseessä saattaa tietenkin olla myös sekaannus, sillä Kommunistinuoret-niminen järjestö toimi Suomessa vuoteen 2000 asti muuttaen tuolloin nimensä Sosialistiliitoksi liittyessään trotskilaiseen (tarkemmin cliffiläiseen) International Socialists -järjestöön. Tästä irtaantuivat aiemmin kommunistinuorissa toimineet SKP:n kannattajat ja perustivat KomNL:n.

valvovalla silmällä nettisivut
Oulussa vaaleihin osallistuva kolmihenkinen vasemmistolainen Valvova silmä -yhteislista on saanut aikaan myös nettisivut ( http://www.valvovasilma.tk/ ). Sivuilla luonnehditaan yhteislistaa seuraavin sanoin: "Valvova Silmä on oululainen puoluepoliittisesti sitoutumaton yhteislista. Valvovan Silmän sitoutumattomuus ei tarkoita puolueettomuutta tai epäpoliittisuutta; se on kansan puolella ja demokraattisen politiikan teon kannalla. Sen tarkoituksena on olla kansalaisten silmät ja korvat, apuna uudenlaisen politiikan kehittämisessä." Sivuilta löytyy mm. kaikkien kolmen ehdokkaan omat vaaliohjelmat.
ktp:n harju tv:n vaalitentissä
Kommunistisen työväenpuolueen puheenjohtaja Hannu Harju on esiintynyt Yleisradion aamu-tv:n vaalitentissä, joka on nähtävissä myös internetissä ( http://www.yle.fi/yle24/videosali/index.php?a=10&t=2&q=11 ). Harjulta kysyttiin mm. puolueen eroa suhteessa SKP:hen, johon tämä vastasi puolustamalla KTP:n boikottia europarlamenttivaaleissa. Harju myönsi EU:n olevan kaiken pahan alku ja juuri toimittajan sitä kysyessä.
Viimeisintä Työkansan sanomia (KTP:n äänenkannattaja) selaillessa kiinnittyi huomio KTP:n ehdokkaiden kuviin (joita ei ole julkaistu internetissä). Ehdokkaiden korkean iän lisäksi mieleen jäi Seinäjoen lista, joka taitaa muuten olla KTP:n nuorekkain. Juha Päiväniemen vaalikuvassa lukee nimittäin isolla LENIN hänen pitäessä edessään jotain Leninin kirjaa. ( Päiväniemen ääntä voi muuten kuunnella tästä linkistä http://194.252.88.3/rswebvsa.nsf/ramagent?openagent&pohjanmaa2004092900458.ram .) Varsin hauska on myös SKP:n jyväskyläläisen Juhani Pakkasen vaalikuva ( http://personal.inet.fi/yhdistys/skp-jkl/ekuvat/PakkanenJuhani.jpg ), jossa tällä on päällään George W. Bushia kritisoiva t-paita. Paita aiheuttaa koomisen efektin, sillä Bushin kasvoja ei Pakkasen kuvassa näy, vaan ainoastaan paidan teksti "Se toinen terroristi"!.

hakanen esitti kummallisia väitteitä tv:ssä
Yleisradion aamu-tv:n vaalitentit ovat alkaneet. Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja Yrjö Hakasen haastattelu on nähtävissä osoitteessa http://www.yle.fi/yle24/videosali/index.php?a=10&t=2&q=10 . Hakasen ja toimittajan 15-minuuttinen haastattelu tuntui keskittyvän lähinnä siitä kinastelemiseen, onko valtion osuudesta kuntien rahoituksessa puhuttava näissä vaaleissa vai ei. Hakanen korosti yhteyksien huomioimisen välttämättömyyttä. Huvittavin piirre haastattelussa oli kuitenkin Hakasen ilmeinen valehtelu puolueensa ehdokasmäärästä verrattuna edellisiin vaaleihin. Hän väitti ehdokkaita olevan puolet enemmän kuin vuonna 2000, kun tosiasiassa ehdokkaita on vain noin 20 enemmän! (ks. myös eilinen kirjoitus aiheesta) Hakanen oli lisäksi erittäin optimistinen puolueensa etenemisestä näissä vaaleissa, kuten niin monien aiempienkin vaalien alla.
11.10.2004
skp:n ehdokasasettelu ei mennyt eteenpäin
Suomen kommunistinen puolue on näiden vaalien alla joka yhteydessä jaksanut vakuuttaa, kuinka se on edennyt ehdokasasettelussaan edellisiin vaaleihin verrattuna. Esimerkiksi Tiedonantajassa on väitetty ehdokkaita olevan huomattavasti enemmän kuin aiemmin, vaikka lisäys on n. 20 luokkaa. Edellisissä vaaleissa SKP:lla oli lista 50 kunnassa, nyt 52:ssa. Koska joissakin suurissa kaupungeissa, kuten tampereella, on ehdokkaita enemmän kuin viimeksi, tarkoittaa tämä sitä, että monissa kunnissa ehdokkaita on vähemmän. Esimerkiksi Oulussa ei listaa saatu edes aikaan ja aiemmin SKP:n listoilla esiintyneitä on nyt Kommunistisen työväenpuolueen, Sosialidemokraattisen puolueen, Vasemmistoliiton ja Valvovan Silmän listoilla. Ketä SKP:n itsepetos palvelee? Onko tarkoitus vain innostaa omia kaadereita kovempaan vaalityöhön. Arki voi olla karu jos ja kun lupailtua suurta etenemistä ei tapahdukaan, vaikka sitä joka vaaleissa lupaillaan.
5.10.2004
ktp:n kunnallisvaaliehdokkaat
Kommunistinen työväenpuolue (KTP) on julkaissut listan kaikista kunnallisvaaliehdokkaistaan. ( http://www.kaapeli.fi/~ktp/ajankoht.html#ehdokkaat ) Mielenkiintoisempia kuin listalta löytyvät nimet ovat kuitenkin siltä puuttuvat. Listassa ei ole mainittu äärioikeistolaisen Suomen kansan sinivalkoisten (SKS) kanssa vaaliliiton tehneitä Turun ja Raision kolmea ehdokasta. Ilmeisesti puolue on tehnyt periaatteellisen ratkaisun eikä halua enää olla tekemisissä ko. henkilöiden kanssa.
edit: Turun ja Raision ehdokkaat puuttuvat myös Työkansan sanomien ehdokasluetteloista.
edit: Turun ja Raision ehdokkaat puuttuvat myös Työkansan sanomien ehdokasluetteloista.
4.10.2004
ylen kunnallisvaalitentit
YLE:n valtakunnalliset vaalitentit kuultavissa real-audio -formaatissa.
SKP/yrjö hakanen - http://194.252.88.100/cgi-bin/radiopeili/radioman/PlayerGen?id=3098440&cat=vaalit&tfile=wplay_vaalit
KTP/hannu harju - http://194.252.88.100/cgi-bin/radiopeili/radioman/PlayerGen?id=3110250&cat=vaalit&tfile=wplay_vaalit
Kommunistisen työväenpuolueen puheenjohtaja Hannu Harju torjui vaalitentissä puolueensa Turussa ja Raisiossa sopimat vaaliliitot äärioikeiston Suomen kansan sinivalkoiset - puolueen kanssa. Hän kutsui tovereidensa toimia täysin tuomittaviksi ja puoluelinjan vastaisiksi. Puolueen vaaliasiamiehet poikkesivat Harjun mukaan poliittisesta linjasta ja päätöksistä tehden täysin virheellisen ratkaisun.
edit: Vasemmistoliiton vaalitentti, äänessä Martti Korhonen: http://194.252.88.100/cgi-bin/radiopeili/radioman/PlayerGen?id=3118460&cat=vaalit&tfile=wplay_vaalit

30.9.2004
skp julkisti vaalijulisteensa
Suomen kommunistisen puolueen vaalijuliste on nyt nähtävissä internetissä ( http://www.skp.fi/vaalit/tulosteita/kvjuliste2004.pdf ). Ainakaan oma ensivaikutelmani ei ollut kovin positiivinen. Juliste jatkaa osittain samalla linjalla kuin puolueen edelliset vaalijulisteet, mutta nyt karummin ja pelkistetymmin. Myös viesti on tyly Rahat tai henki - peruspalvelut eivät ole kaupan. Ilmeisesti julisteella halutaan antaa vaikutelma katastrofaalisesta kuntien tilasta, mutta tavoitteen perillemeno voi olla ongelma. Julisteessa on kuva kahdesta puolikkaasta naamasta, jotka kohtaavat keskellä muodostaen jonkinlaisen kokonaisuuden. Vasemmalla puolella on hyvä ja oikealla paha. Vasemmalla SKP:n logo, oikealla euron merkki(!). En usko että symboliikkaa avautuu kaikille. Hämmästystä herättää myös värien käyttö: sininen, musta, harmaa ja oranssi? Onneksi julisteesta on saatavilla myös "punamusta"-versio ( http://www.skp.fi/vaalit/tulosteita/kvjulistepm.pdf ), jonka värit miellyttävät silmää paljon paremmin. Toivottavasti SKP:n kaaderit ymmärtävät käyttää sitä. Lienee silti aiheellista kysyä, kuka nämä on suunnitellut?
Vertailun vuoksi tässä linkki Vasemmistoliiton vaalijulisteisiin. ( http://www.vasemmistoliitto.fi/stc/attachments/1_YLEISJULISTEET.pdf ) Niissä on esitetty selviä kysymyksiä perinteisellä punaisella pohjalla. Puolue tuntuu lisäksi ajattelevan vaalimenestyksensä olevan paljolti riippuvainen äänestysprosentista ja vihjaakin julisteessaan, että Vain annetut äänet lasketaan.

28.9.2004
outoja vaaliliittoja (osa 2)
Kommunistien (KTP) ja fasistien liittoutuminen Turussa ei ole ainoa erikoisen tuntuinen vaaliliitto kunnallisvaaleissa. Jonkinlaista kansanrintama-taktiikkaa harjoitetaan lumijoella, jossa kolme vasemmistopuoluetta (SDP+Vas+SKP) on liittoutunut. Edellisissä vaaleissa Lumijoella asetti ehdokkaita ainoastaan Vasemmistoliitto. Myös Vasemmistoliitto on näissä vaaleissa hakemassa nostatusta kannatukseensa oikeiston avulla. Tällä en kuitenkaan tarkoita SDP:n kanssa solmittuja vaaliliittoja, jotka myös täyttänevät kriteerit. Perussuomalaisetkin ovat vasemmistoliittolaisten vaalikumppanina muutamassa kunnassa.
Turun tapauksesta kirjoitti myös Tiedonantaja (24.9.), jonka mukaan aloitteentekijänä vaaliliitossa oli toiminut Suomen kansan sinivalkoisten (SKS) Olavi Mäenpää. Sama tarjous oli esitetty SKP:lle, joka kieltäytyi kunniasta. TA oli kysynyt KTP:n turkulaisen Esko Luukkosen mielipidettä asiasta ja tämä kertoi kumppanien näkemysten yhtyvän ainakin maahanmuutoasioissa. Mäenpäähän on tunnettu nimenomaan rasismista ja maahanmuuttajavastaisuudestaan, joten voimme jäädä mielenkiinnolla odottelemaan KTP:n selityksiä.
Uutinen KTP:n ja SKS:n liittoutumisesta toi KTP:lle luultavasti enemmän julkisuutta kuin vuosiin. Edellisen kerran muistan KTP:n mainitun viime rekisteröitymisen yhteydessä. Tällöinhän mikä tahansa ryhmä saa aina itsestään pikku-uutisen lehtiin. Toistaiseksi ainoa reaktio KTP:n taholta on ollut puheenjohtaja Hannu Harjun syytökset sooloilusta, ja tietenkin keskusneuvostossa istuvan Luukkosen puolustelut. Puolue olisi voinut käyttää tilaisuuden paremminkin. Esimerkiksi puoluejohdon rehti irtisanoutuminen liitoista fasistien kanssa olisi varmasti saanut huomiota osakseen. Toisaalta KTP ei ole erityisen tunnettu median käytön hallitsemisesta. Viime eduskuntavaaleja edeltäneessä suuressa vaalikeskustelussa TV1:llä jäi Hannu Harju kummallisesti pois keskustelusta pitkäksi aikaa avauspuheenvuoron jälkeen. Lopulta keskustelun vetäjät huomauttivat Harjulle puheenvuoroja jaettavan kädennostoilla. Harjun puolustukseksi on sanottava, että hän vastasi tähän vihaisesti olleensa käsi pystyssä koko ajan... SKP:lläkin on muuten näissä vaaleissa Hannu Harju -niminen henkilö ehdokkaan - mikä sattuma.

27.9.2004
vasemmiston ehdokasmäärät
Sosialidemokraattisella puolueella on 8864 ehdokasta, joista naisia 3478. Vasemmistoliitolla puolestaan 4280 ehdokasta, joista naisia 1543. Suomen kommunistisella puolueella on 325 ehdokasta, joista naisia 98. Alle 30-vuotiaita ehdokkaita SKP:lla on 59. Kommunistisella työväenpuolueella on 67 ehdokasta, joista 14 naisia (KTP:n molemmat istuvat kunnanvaltuutetut ovat kuitenkin naisia.) Yli 65-vuotiaita KTP:n listalla on peräti 40%, mutta mukaan on saatu myös 3 alle 30-vuotiasta. KTP:llä on ehdokkaita 17 sellaisessa kunnassa, jossa SKP:lla ei ole, joten kommunistista puoluetta on mahdollista äänestää yhteensä 70 kunnassa. KTP:lla on eniten ehdokkaita Vantaalla (8), missä puolueen postiosoitekin sijaitsee. SKP:n listat ovat pisimpiä Tampereella (42) , Nokialla (31), Jyväskylässä (29) ja Helsingissä (35). Verrattuna edellisiin kunnallisvaaleihin väheni kaikkien muiden paitsi SKP:n yhteenlasketut ehdokasmäärät. Puolueella on nyt 33 ehdokasta enemmän kuin viimeksi. KTP:n ehdokasmäärä väheni 31:llä. Osa vasemmistolaisista osallistuu vaaleihin erilaisten yhteislistojen muodossa.
trotskilainen ehdokas sdp:n listalla oulussa
Sosialistinen vaihtoehto -nimisen ( http://www.vastarinta.com ) trotskilaisen järjestön kantava voima Jari-Pekka Raitamaa on asettunut Oulussa kunnallisvaaliehdokkaaksi sosialidemokraattien listoilla. Kyse ei liene mistään hetken hairahduksesta, sillä Raitamaa on esimerkiksi Oulun opiskelijademareiden varapuheenjohtaja. Herääkin kysymys, onko Raitamaa kääntänyt takkiaan vai mistä on kysymys, sillä valinta vaikuttaa vähintäänkin oudolta. Edellisissä kunnallisvaaleissa Raitamaa oli Suomen kommunistisen puolueen listoilla, samoin vielä viime vuoden eduskuntavaaleissa. Valinta on sitäkin omituisempi jos huomioon otetaan, että Oulussa on myös kolme demareista vasemmalla olevaa ehdokaslistaa eli Vasemmistoliiton, Kommunistisen työväenpuolueen ja Valvovan silmän. Jälkimmäisessä näistä on lisäksi trotskilainen ehdokas. Ovatko kyseessä tulehtuneet henkilösuhteet Mizarasin ja Raitamaan välillä? Onko Sosialistista vaihtoehtoa edes enää olemassa, sillä sivuja ei ole päivitetty yli vuoteen.
edit: Jari-Pekka Raitamaa ei ole enää Sosialistisen vaihtoehdon jäsen. Hänen vaalisivunsa ovat osoitteessa http://www.raitamaa.net . Sivujen ainoa viittaus vasemmistolaisuuteen on n. 1cm x 1cm -kokoinen punainen väriläikkä SDP-kirjainten taustalla.

anarkisti vasemmistoliiton ehdokkaana helsingissä
Postiliiton Helsingin osaston puheenjohtaja Reko Ravela ( http://www.rekoravela.tk ) on asettunut Helsingissä sitoutumattomana Vasemmistoliiton listalle ehdokkaaksi. Ravela on tunnettu (entinen?) anarkisti, joka muistetaan mm. vappukeppi-kahnauksesta Ben Zyskowiczin kanssa ja kuokkavierasjuhlien käsirysyistä poliisin kanssa. Hän on myös toiminut valkohaalariliikkeessä (tottelemattomat, tottelemattomien moninaisuus, ya basta jne.) ja kirjoittanut Kapinatyöläinen-lehteen ( http://www.anarkismi.net/kapis ).
skp antoi nimensä kommunistien liiton käyttöön porvoossa
SKP on antanut "nimensä ja organisaationsa" Kommunistien liiton ehdokkaiden käyttöön Porvoossa sen jälkeen kun KTP oli torjunut näiden tulemisen omille listoilleen, kertoo ko. järjestön puheenjohtaja Kalevi Wahrman uusimmassa Kansan Äänessä ( http://www.euvkr.com/lehti.html ) . KTP ei ole pystynyt yhteistyöhön 2002 erottamiensa jäsenten kanssa edes vaaliliittomielessä, vaikka järjestöjen ideologiat eivät juuri eroa toisistaan. Niinpä esimerkiksi Porvoossa on KTP:lla oma listansa. KTP on kuitenkin solminut paikallisesti vaaliliittoja SKP:n kanssa muutamassa kunnassa, kuten Hämeenlinnassa. Kommunistien liiton kannattajat ovat näissä kunnallisvaaleissa ehdokkaina eri listoilla kuntakohtaisesti. Helsingissä he ovat Asukkaiden Helsinki -listalla. Voimme ilmeisesti odottaa myös perinteistä vaalilaulua, sillä kuka voisi unohtaa esimerkiksi vuoden 2003 eduskuntavaaleja varten tehtyä Muutosvoimat tulee -kappaletta. Kommunistien liiton edustajia löytyy myös Vasemmistoliiton listoilta ainakin Haapajärvellä.
edit: KTP ja SKP ovat sittenkin vaaliliitossa keskenään Porvoossa. ilmeisesti asiassa on ollut jotain sekaannusta.
edit: KTP ja SKP ovat sittenkin vaaliliitossa keskenään Porvoossa. ilmeisesti asiassa on ollut jotain sekaannusta.
kommunistisella nuorisoliitolla yli 40 ehdokasta
Kommunistinen nuorisoliitto (KomNL) ilmoittaa kotisivuillaan ( http://www.komnl.net ) asettaneensa kunnallisvaaleissa yli 40 ehdokasta. Kaikki ehdokkaat osallistuvat vaaleihin SKP:n listoilla, vaikkei KomNL "virallisesti" olekaan sitoutunut puolueisiin. (Johtuneeko stalinismiin suuntautuneista tovereista liitossa?) SKP:n listoilla on siten nuoria noin 1/8. KomNL:n kunnallisvaaliohjelma on myös luettavissa osoitteessa: http://www.komnl.net/Kunnallisvaaliohjelma2004.rtf . Liiton pääsihteeri Petri Toikkanen on ehdolla Jyväskylässä.
26.9.2004
trotskilaiset vaaleissa
Myös trotskilaisia on näissä kunnallisvaaleissa ehdolla, tosin vain muutamassa kunnassa. Sosialistiliitto (SL) on aloittanut varsin näyttävän (ainakin netissä) vaalikampanjan Helsingissä. Heillä on jopa oma vaaliblogi osoitteessa kampanja.blogspot.com . SL:n ehdokkaita on Helsingissä kolme ja lisäksi yksi Vantaalla, mukana mm. järjestön johtohahmo Juhani Lohikoski, joka on tullut tunnetuksi myös Attacin puheenjohtajana. Ehdokkaat osallistuvat vaaleihin Asukkaiden Helsinki/Vantaa -listoilla, jotka ovat Vaihtoehtoväki rp:n asettamia. Listat koostuvat puolueisiin sitoutumattomista aktiiveista, mutta mukana on lisäksi mm. KTP:stä 2002 erotetun (nykyiseltä nimeltään) Kommunistien Liiton ehdokkaita kuten edellisissä vaaleissa hyvin lähelle edustajistopaikkaa päässyt Pekka Tiainen. Molemmat "asukkaiden" listat ovat vaaliliitossa Suomen kommunistisen puolueen kanssa. Ainakin Helsingissä luulisi vaaliliitosta jonkun menevän läpi tällä kertaa ja se saattaa olla trotskilainen, jos SL:n ääntenkeskitys Lohikoskelle onnistuu. Suomessa ei taida olla ollut trotskilaisia valtuutettuja ennen?
Trotskilainen on ehdokkaana myös Oulussa mielikuvituksellisesti nimetyllä yhteislistalla Valvova Silmä. Kuka lieneekään listan kolmesta ehdokkaasta keksinyt tämän ristiriitaisia mielikuvia herättävän nimen. Ehkä Marxilaisen työväenliiton (MTL) Dimitris Mizaras, joka esiintyy numerolla 518. Listalta löytyy tosin myös eurovaaleissa "sitoutumattomana sosialistina" SKP:n listalla ollut Vesa Suominen ja anarkisti Mika Iisakka. Tällä kertaa SKP:lla ei ole omaa listaa Oulussa, mutta KTP lähtee haastamaan Valvovan Silmän sosialistit samansuuruisella listalla. Edessä on varmasti kova taistelu proletariaatin parhaimmiston äänistä. MTL:han on "ortodoksi-trotskilainen" pieni 2000 (nimellä Marxilainen oppositio) perustettu järjestö, joka osallistui mm. viime eduskuntavaaleihin saaden 0.019% prosenttia äänistä kahdella ehdokkaallaan. MTL kuuluu Committee for the refoundation of 4th international (CRFI) -nimiseen kansainväliseen liittoon, jota johtaa argentiinalainen Jorge Altamira.
linkkejä:
SL:
www.sosialistiliitto.org
MTL:
www.mtl-fi.org

ktp vaaliliittoihin äärioikeiston kanssa turussa ja raisiossa
Rauhan ja sosialismin puolesta - Kommunistinen työväenpuolue (KTP) on solminut paikallisesti vaaliliitot Olavi Mäenpään Suomen kansan sinivalkoiset -puolueen (SKS) kanssa Turussa ja Raisiossa. Tapaukseen on kiinnitetty huomiota valtakunnallisestikin, sillä Mäenpää on tunnettu äärioikeistolaisista ja rasistisista mielipiteistään. Ilmeisesti puolueet ovat löytäneet toisensa nimenomaan ulkomaalaispolitiikan osalta. Mäenpää on kehuskellut lehdissä vaaliliittoa korostaen, että jotkut ovat muka syyttäneet häntä ennen äärioikeistolaiseksi, mikä nyt siis osoittautuu vääräksi. KTP:n Turun osaston Esko Luukkonen on kommentoinut asiaa sanomalla vaaliliittoa vain tekniseksi. Vaaliliitossa ovat mukana myös Eläkeläiset kansan asialla sekä Liberaaleista eronnut Markus Jansson (sit., SKS), joka nettisivuillaan mainostaa kuuluvansa mm. sosialisminvastaiseen DEFENS-järjestöön. KTP:n puheenjohtaja Hannu Harju on puolestaan lehdissä ilmaissut hämmästyksensä kohua herättäneistä vaaliliitoista. Hän kutsui niitä paikalliseksi "sooloiluksi". Vaaliliitoista ei siis ilmeisesti ole keskusteltu puolueen keskuselimissä. Edessä voi olla myös erotuksia, joihin puolue joutui turvautumaan viimeksi vuonna 2002. Kyseessä onkin varsin samankaltainen tilanne kuin silloinkin. Tuolloinhan KTP:n helsingin piiri erotettiin puolueesta näiden liittouduttua äärioikeistolaisten kanssa vaalipuolue Muutosvoimat Suomen muodossa.
Mitä KTP:n turkulaiset sitten haluavat saavuttaa vaaliliitolla - puolueelleen saaman julkisuuden lisäksi? Edellisissä kunnallisvaaleissa silloin Kansallinen Rintama -nimellä esiintyneet Olavi Mäenpään joukot saivat turun kaupunginvaltuustoon 3 edustajaa. Tuolloin listalta meni läpi Mäenpään saaman suuren äänimäärän johdosta kaksi henkilöä hyvin alhaisilla äänimäärillä. KTP yrittänee keskittää äänensä yhdelle ehdokkaalle, joka saattaisi tällöin mennä läpi. Voisi ajatella, että tämän takia KTP:lla on vain kaksi ehdokasta Turussa ja yksi Raisiossa. Kyseessä kuitenkin luultavammin on KTP:n kannatuksen olemattomuus ja se, ettei enempää potentiaalisia ehdokkaita ole ilmaantunut. Puolueen listat ovat hyvin lyhyitä myös muissa kunnissa. Helsingissäkään puolue ei ole saanut ehdokkaita kokoon kuutta enempää. Onneksi KTP silti "vilkkuu majakkana Suomessa, yhteydessä kansainväliseen kommunistiseen liikkeeseen, kutsuen kaikkien maiden työläisiä yhteiseen rintamaan kansojen tulevaisuuden vuoksi!", kuten puolueen viime vuonna julkaistussa asiakirjassa Imperialistiset sodat ja työväenliike todetaan.
linkkejä:
KTP:
www.kaapeli.fi/~ktp
SKS:
www.kolumbus.fi/sinivalkoiset

kunnallisvaaliseurantaa
Tällä sivulla aion 2004 kunnallisvaalien ajan kommentoida/raportoida vasemmiston edesottamuksista. Tulen keskittymään vasemmistoliitosta vasemmalla oleviin ryhmittymiin, kuten Suomen kommunistinen puolue (SKP) ja Kommunistinen työväenpuolue (KTP), mutta Vasemmistoliitostakin löytynee kommentoitavaa.
24.10. järjestettävissä kunnallisvaaleissa on tällä kertaa mukana ainakin viisi sosialistista/kommunistista järjestöä, joista SKP ja KTP esiintyvät omilla listoillaan ja Kommunistien liiton, Sosialistiliiton (SL) ja Marxilaisen työväen liiton (MTL) ehdokkaat ovat muunlaisissa yhteenliittymissä.

Tilaa:
Kommentit (Atom)